| Maalaistalon
tyttärenä olen saanut olla eläinten kanssa syntymästäni
saakka. Isovanhempieni perintönä geeneissäni on
rakkaus koiriin ja hevosiin. |
 |
|
|
|
 |
Työni
ja harrastukseni ovat sivunneet tätä rakkautta kautta
vuosien ja minulla on ollut mahdollisuus pitää
kotonani sekä koiria että hevosia.
|
|
|
|
|
Ensimmäisen
kerran esitin näyttelyssä karhukoiran vuonna 1962 Jämsässä,
Paununpuistossa, jossa pidettiin kaikkienrotujen koiranäyttely.
Minulla
on ollut omia sekä sekarotuisia että rotukoiria mm.
Karhukoira, suomenpystykorva, pari saksanpaimenkoiraa ja
cockerspanieli.
|
 |
|
|
|
|
Hevosistani
olen luopunut mutta koiria tulee olemaan niin kauan kun
pystyn ne hoitamaan.
|
| . |
|
| Koiramaailmaan
ja sen yhdistystoimintaan tulin mukaan 1980-luvun alussa,
kun lopetin aktiivisen ratsastusharrastukseni.
Kaikki
unkarilaiset paimenkoirarodut ovat minulle yhtä tärkeitä
ja olen tutustunut niihin kaikkiin läheisesti. Kennelini ja
kasvatustyöni tunnetaan parhaiten mustista
mudeista.
|
 |
|
. |
|
|
|
| FCI:n
Ensimmäinen mudille vahvistama Kansainvälinen valionarvo
on myönnetty urokselle Catamount Tömzse |
 |
|
|
|
|
Toisen
mudille vahvistetun INT CH arvon saavutti Unkarista tuomani
uros Nyirségfia Pityke Dortmundin MV-näyttelyssä
|