Rotujärjestön toiminnan kehittyminen ja taantuma
vuosina 1984 - 2002

 

Elossa olevaksi koirakannaksi lasketaan viiden viimeisen vuoden rekisteröidyt koirat.

Vuonna 1984 unkarilaisten paimenkoirien kanta oli 290 yksilöä ja jäsenmäärä vajaa 100 henkilöä.

Vuonna 2003 koirakanta on noin 600 yksilöä ja jäsenmäärä jää alle 300 henkilön.

Vuoden 1992 - 1993 aikana tapahtunut voimakas jäsenmäärän kasvu johtui kasvattajien ja yhdistyksen yleiskokouksen yhteisestä päätöksestä ja n.k. pentuejäsenyyden hyväksymisestä.  Kasvattajat maksoivat ja toivat pentujensa ostajat mukaan rotujärjestön toimintaan.  Kasvattajille suunnattua toimintaa ylläpidettiin ja heidän keskinäistä yhteistyötään pyrittiin kehittämään. mm. rotumääritelmien selvennökset tehtiin yhdessä kasvattajien kanssa, samoin tuomareiden koulutusmateriaali, järjestettiin kasvatustyöhön liittyviä luentotilaisuuksia ym.  Yleisesti kasvattajien tekemää työtä rotujemme hyväksi arvostettiin ja se tuotiin esiin monin tavoin.

Kasvatustyön arvostuksen hiipuminen rotujärjestön toiminnassa näkyy selkeästi koirakannan pienenemisenä ja viime vuosina se kuvastuu jäsenmäärän vähenemisenä.

Tietoihin pitäisi lisätä johtotehtävissä ajankohtaisesti olleet, jolloin henkilöiden arvojen painotukset piirtyisivät esiin.

Tulisiko näitä käyriä analysoida rotujärjestömme kevätkokouksessa?

Tiedot: SKL-FKK:n koirarekisteri, Unkarinpaimenkoirat ry.n toimintakertomukset