 |
- Szavalaki
Aida ei ole Kansainvälinen muotovalio. K.o. koiralta
puuttuu tarvittavat tiedot sukutaulusta (3-sukupolvea) Sen
CACIB´eja ei ole koskaan vahvistettu. Kun SKL vuonna
1987-1988 siirsi vanhan koirarekisterin käsin nykyiseen
tietokantaan, niin Aidalle ilmestyi tuo titteli. Anneli
naureskeli sitä. Koiralle ei ole vahvistettu yhtään
CACIBia eikä hän ole voinut sille arvoa anoa, mutta SKL on
arvon Aidalle antanut.
Ei Anneli, eikä kukaan muukaan sitä oikaissut silloin.
Poikkesin pari viikkkoa sitten kennelliitossa ja samalla
pyysin katsomaan, onko k.o. arvolla joku vahvistuspäivänmäärä,
jotta voin tämän asian hyvällä omallatunnolla julkaista.
Tarkistaja totesi että ei ole, ilmasta on tullut, eli
tallentaja on lisännyt sen kai vaistomaisesti, koska koiralla
on niin paljon muita titteleitä. Jos rotujärjestö
haluaa niin sehän voi anoa oikaisua.
- Szavalaki
Buksan arviointi on koiraa tuntemattoman näkemys.
Buksa oli hyvin itsevarma koira. Taustasta johtuen se
oli varautunut ja pidättyväinen. Buksan esittäminen näyttelyssä
oli hankalaa. Se ei hyväksynyt sille tuntemattomien,
varsinkaan miesten, käsittelyä. Se ei ollut arka missään tilanteessa ja puolustautui
tarpeen vaatiessa. Se oli erittäin hyvärakenteinen koira ja
myös älykäs. Buksa
ei pitänyt puhelimen äänestä.
Se oli oppinut että puhelin hiljenee kun nostaa
luuria. Niinpä Buksa vastasi puhelimeen, mikäli ennätti
ennen muita
paikalle. Omistajan
puhelin oli ymmärrettävästä syystä sijoitettu katonrajaan.
- Catamount
Tömzi, kasv. Anneli Karlstedt, oli ensimmäinen FCI:n
vahvistuksen saanut kansainvälinen muotovaliomudi
kautta-aikojen. Sen CACIBit
oli vahvistettu Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta.
-
Koirieni
kutsumanimet eivät ole näköjään T. Multamäen
tiedossa. Nyirségfia Pityke on Pityke, ja se lausutaan Pitkä
ja tarkoittaa samaa. Nyirségfia
Ica Szófogadás on Tytzsi ja tarkoittaa tyttönen. Molempien
koirien kutsumanimet ovat tulleet niille jo Unkarissa.
-
En
ole koskaan tuottanut yhtään koiraani, vaan tuonut ne
itse. Toin Puszta-Emléke Huncutin ja Nyirségfia Igricin
mukanani keväällä 1992, ollessani siellä matkailuauton
kanssa. Olen tuonut mukanani myös eräitä pumeja ja
komondorinkin.
-
Kennel
Szófogadáksen nimiin rekisteröidyn ensimmäisen pentueen emä
on Wulcanos Cirja-Cirella. Se ei kuitenkaan kuulu kennelin
kantanarttuihin. Kantanartut ovat Nyirségfia Ica Szófogadás
ja Nyirségfia Csinos Szófogadás.
Näistä nartuista polveutuu Szófogadás kennelin
kasvatustyö ja nykyiset koirat.
Toin Csinoksen 9 kk vanhana juniorikoirana. Se voitti lähtöään
edeltävänä päivänä Budapestissä HJGy – arvon, eli oli
juniorivoittaja Budapestin KV-näyttelyssä syksyllä 1990.
-
Wulcanos
Cirja-Cirellan ja sen jälkeläiset olen poistanut
kasvatustyöstäni, koska suku periyttää epilepsiaa.
Valitettavasti en tiennyt tarpeeksi ajoissa asiasta,
jonka vuoksi tulin käyttäneeksi sitä. Olen itse joutunut
lopettamaan FIN
MVA Szófogadás Egyes´in ja FIN, DK MVA, EUV-91 Szófogadas
Kettes´in epilepsian vuoksi. Tiedän
runsaasti muita saman linjan koiria, jotka ovat sairastuneet ja
joita on jouduttu lopettamaan.
Huomioitava asia: Wulcanos Cirja-Cirellalla oli
Ruotsissa 16 sisarusta (isä: Kikerdi), joista yhtäkään
ei ole käytetty jalostuksessa. Olen kertonut asiasta
avoimesti ja tiedottanut myös rotujärjestömme jalostuksesta
vastaaville. Tätä tietoa ei ole haluttu "kuulla"
eikä sitä ole myöskään tallennettu. Syynä:
Suomen suosituimmat jalostusurokset polveutuvat tästä
hylkäämästäni linjasta.
Kun
kerrot koirasi sairaudesta, sinua ei haluta kuulla. Olet ilkeä ja
mustamaalaat toisten koiria, jotka ovat sukua koirallesi.
Kun
et kerro. Salaat koiriesi sairauksia ja olet vastuuton kasvattaja.
Kuka
osaa ratkaista tämän yhtälön?
Artikkelissa
on lueteltu kaikki Suomeen tuodut koirat, mutta tieto mistä
koirista nykyinen
koirakantamme polveutuu puuttui. Tässä on taulukko Suomessa
jalostukseen käytetyistä uroksista ja nartuista.
Suomessa jalostukseen käytetyt
urokset: ja niiden jälkeläismäärät
|
FIN
CH Szávalaki Buksa SF8046L/77
|
13
|
|
H
& S CH Kikerdi S44983/81
|
4
|
|
Catamount
Virgone Bojtar SF206867/83
|
5
|
|
INT
& NORD & DK CH Catamount Tömzsi SF101640/82
|
11
|
|
INT
& FIN & H CH Nyirségfia Pityke SF20357/89
|
17
|
|
FIN
CH Szófogadás Ötös SF25274/88
|
7
|
|
HFGy
Puszta-Emléke Huncut METMU122/88
|
27
|
|
INT
& FIN & EST CH Szófogadás Harminc Egyes SF05765/93
|
4
|
|
FIN
WT & Sh Ch Szófogadás Huszon Negyes SF02334/91A2
|
9
|
|
FIN
CH Szófogadás Tizen-Egyes SF18598/90
|
7
|
|
FIN
CH Szófogadás Tizen-Ötös SF18602/90B
|
11
|
|
FIN
CH Szófogadás Kilences SF35598/89A
|
6
|
|
FIN
CH Nyirségfia Pentele Szófogadás METMU1359/B/95
|
4
|
|
INT,
FIN, EST, S CH Szófogadás
Ciganyfiu FIN49779/95
|
2
|
|
FIN
CH Szófogadas Pityu FIN23197/97
|
2
|
|
FIN
& EST CH FINW-98 Szófogadás Merre FIN33732/97
|
9
|
|
FIN
CH Szófogadás Harminc Kilences SF11066/93C
|
5
|
|
INT
& MULTI CH Szófogadás Negyven Negyes SF18279/94B
|
7
|
|
FIN
CH Baromállási Dodó ER39882/98A
|
8
|
|
FIN
WT & Sh Ch Madraz-Bunda
Athos FIN36013/95A
|
8
|
|
FIN,
EST, LTV CH, V-02,-03 Szófogadás Retel FIN32399/00
|
6
|
|
INT
CH Sea-Rock Eri-Epeli FIN32898/99
|
1
|
|
Paszkom-Pasztor
Argus NHSB2350166
|
3
|
|
|
176
|
|
|
|
Suomessa
jalostukseen käytetyt nartut ja niiden jälkeläismäärät::
|
NORD
CH Szávalaki Aida SF230018/76
|
13
|
|
Catamount
Orsi Betti SF186422/79
|
5
|
|
Catamount
Rosza Anzsa SF56973/81
|
3
|
|
NORD
CH Wulcanos Cirja-Cirella SF01803U/84
|
9
|
|
FIN
CH Nyirségfia Ica Szófogadás SF35899/89
|
20
|
|
Catamount
Zsuzsanna SF22652E/8
|
2
|
|
INT,
FIN CH Nyirségfia Csinos Szófogadás SF41037/90
|
20
|
|
FIN,
DK CH Szófogadás Kettes SF25271/88
|
4
|
|
FIN
CH Szófogadás Huszon Kettes SF02332/91B
|
10
|
|
FIN
CH Nyirségfia Igric SF20058/92C
|
6
|
|
Wulcanos
Happy-Honey FIN15664/95A
|
11
|
|
Szófogadás
Tizen-Hetes SF18604/90
|
5
|
|
FIN
CH Szófogadás Negyven Harmas SF18278/94A
|
11
|
|
FIN
CH Kövagó-Bérci Böbe Szófogadás SF16890/94
|
4
|
|
FIN
CH Anjuska FIN32358/97
|
4
|
|
FIN
CH Szófogadás Negyvenes SF11067/93
|
1
|
|
FIN
CH Baromállási Cecil ER27941/98A
|
13
|
|
FIN
CH Szófogadás Pirota FIN28730/97B
|
13
|
|
INT
& FIN Sea-Rock Hip Hop Hihhuli FIN13537/96B
|
8
|
|
Szürkevillam
Hamu Pipöke ER18758/04
|
6
|
|
FIN
CH Mustapippurin Muotovaahto ER28881/01
|
5
|
|
Mustantassun
Saara FIN12176/00
|
3
|
|
|
176
|
Mielenkiintoista
on että Unkariin ja Ruotsiin viemäni koirat esiintyvät
nykyisten tuontikoirien sukutauluissa 3 – 4 polvessa.
9
polven sukusiitosasteen laskeminen koirista, joiden sukutaulussa
on jo toisen ja kolmannen polven jälkeen tuntemattomia koiria, on
snoppailua. Miten
lasketaan tietoa, jota ei ole olemassa?
Koiralaumassa
ei tunneta demokratiaa, rotujärjestössämme toimivat ovat
orientoituneet koiriensa toimintamalliin. He toimivat kuten
koiralauma, hyökkäämällä lauman ulkopuolella olevan kimppuun.
En halua jäädä tuon lauman raadeltavaksi ja jätän tästä
syystä rakastamani rodun kasvatuksen niille jotka hyväksyvät
lauman toiminnan ja alistuvat laumanjohtajan alaisuuteen.
Vanha
totuushan on: Kun menestyt koiriesi kanssa, niin kilpakumppanisi
eivät ole enää ystäviäsi.
Olisin
odottanut että lehden toimitus olisi tarkistanut tietojen
oikeellisuuden tai julkaissut oikaisun, mutta lauman johtaja
päätti olla julkaisematta...
Toivon
että koiristani ja minusta ei enää kirjoitella
Unkarinpaimenkoirat -lehdessä
Hämeenlinnassa
21.1.2005
|