|
Ehdotus
mudin uudeksi PEVISA-määräykseksi
Esitän
että jokaisesta jalostukseen käytettävästä mudista otetaan ja
tallennetaan DNA-näyte tutkimus- ja perimänmääritystä varten.
Siirrytään
mudin jalostuksessa käyttämään uusinta teknologiaa ja
varautumaan muiden, kun nykyisin voimassa olevan PEVISA-määräyksen
mukaisten, sairauksien tuomiin ongelmiin mudikannassa
Lukumääräisesti pienten rotujen perinnölliset sairaudet ovat
vakava uhka rodun kannalta ja DNA-määrityksen avulla voimme
tarkkailla rodun sisäsiittoisuutta, ominaisuuksia ja estää
tiettyjen sairausgeenien leviäminen. Kun olemme saaneet kerättyä
tietoa ja määritettyä riittävän määrän koirapopulaation
yksilöitä, voimme rajata tiettyjen sairauksien kantajat
jalostuksen ulkopuolelle, tiedon, ei oletuksen avulla.
Sairaudet,
jotka parhaiten selvitetään DNA-näytteen avulla on mm.
epilepsia, PRA, IMHA (immuunivälitteinen
hemolyyttinen anemia) jota myös kutsutaan edelleen sen vanhalla
nimellä AIHA (autoimmuuniperäinen hemolyyttinen anemia).
Olkaamme
onnellisia että kyseisiä sairauksia ei mudikannassa ole tiettävästi
tavattu, mutta mielestäni meidän tulee suhtautua näihin
sairauksiin paljon vakavammin kun nykyisessä PEVISA-ohjelmassa
oleviin sairauksiin.
DNA- määritykseen perustuva teknologia kehittyy koko ajan eteenpäin.
Tulevaisuuden tutkimustavat ja tulokset ovat niiden rotujen
harrastajien käytettävissä, jotka lähtevät mukaan
mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Saksassa
on siirrytty määrittämään kuvaszien PRA, DNA:n avulla ja
Ruotsissa siirrytään 1.1.2008 määrittämään
ruotsinlapinkoiran PRA, DNA:n avulla.
Nykyisen
PEVISA-määräyksen mukaiset tutkimukset voitaisiin
tulevaisuudessa tehdä kasvattajan harkinnan mukaan.
Nykyisen PEVISA:n vaatimat tutkimukset ovat kalliita
suhteessa niiden hyödynnettävyyteen jalostuksessa. Ne keskittyvät
vain yhteen / kahteen perinnölliseen tekijään, kun koira on
kuitenkin jalostettava kokonaisuutena.
Nykyinen
mudin PEVISA-määräys on voimassa 31.12.2008 –saakka ja uusi
ehdotus mudin PEVISA.sta on toimitettava SKL-FKK:n
jalostustieteelliselle toimikunnalle 30.4.2008 – mennessä.
Koiranjalostuksen
keskeiset asiat -
SKL-FKK:n jalostustieteellisen toimikunnan mukaisesti:
- rodun
geneettisen monimuotoisuuden turvaaminen, monessa rodussa
jalostuspohja on jo riskialttiin suppea. = Mudin viiden
viimeisen vuoden (2002-2006) rekisteröinnit on Suomessa 49
yksilöä.
- rodunomaisen
ja yhteiskuntakelpoisen luonteen säilyttäminen, käyttöominaisuuksien
kehittäminen = mudin tulee soveltua tavallisen ihmisen
normaaliin elämänmenoon, ei vain harvojen kilpakoiraksi.
- koiran
elämän ja sen pidon ja käytön kannalta vakavimpien perinnöllisten
sairauksien ja vikojen vähentäminen ja niiden leviämisen
ehkäiseminen =
nykyinen mudikanta on pitkäikäistä ja perustervettä, myös
nykyisen PEVISA – tutkimuksen perusteella. Nykyisen, terveen
kannan perimän säilyttäminen mahdollisimman laajana on
ensiarvoista.
- rotutyypillisen
ulkomuodon säilyttäminen ilman turhaa liioittelua = säilyykö?
Koirat ovat liian kookkaita suhteessa rotumääritelmän
vaatimukseen.
JTO:n
toteutumisen apuna voidaan osittain käyttää Kennelliiton perinnöllisten
vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaa (PEVISA). Sen avulla
voidaan vastustaa eräitä perinnöllisiä sairauksia ja vikoja
sekä rajoittaa yksittäisten koirien liiallista jalostuskäyttöä.
Rotu voidaan liittää tähän ohjelmaan vain yhdistyksen
yleiskokouksen päätöksellä, ja mikäli rodulla on Kennelliiton
hyväksymä JTO.
Hämeenlinnassa 12.8.2007
Riitta
Hohtela
|