| Tietoa
rodusta
Komondor herättää aina huomiota.
Se on unkarilaisista paimenkoirista kookkain ja myös voimakkain.
Silti sen tulee pystyä liikkumaan kevyesti ja joustavasti.
Rodun alkuperäinen tehtävä on
ollut karja- ja lammaslaumojen vartiointi ja suojelu. Nykyaikana
se on siirtynyt maalaistalojen ja omakotitalojen vahdiksi ja
seurakoiraksi. Se viihtyy ulkona, mutta tarvitsee kuivan ympäristön
jotta turkki ei olisi jatkuvasti kostea.
Se on ehdottoman uskollinen omalle
väelleen ja suhtautuu varauksellisesti vieraisiin. Alkuperäiset
vartiointi ja suojeluvaistot ovat silti tallella ja se tulee
huomioida opetuksessa, jotta komondor pysyy kaikissa tilanteissa
hallinnassa.
Komondorin karvapeite on pitkä,
helposti huopaantuva ja väriltään valkoinen. Turkkia ei harjata
vaan avataan käsin leveämmiksi tai kapeammiksi liuskoiksi tai
naruiksi, samalla poistetaan turkkiin tarttuneet roskat. Mikäli
turkki jätetään hoitamatta se huopaantuu muodottomaksi ja
hengittämättömäksi panssariksi.
Rotu on varsin hidas kehitykseltään
ollen valmis vasta 3-4 vuotiaana.
Mikäli ajatellaan komodorista
nykyaikaista näyttelykoiraa, tulee muistaa tämän mahtavan
turkin vaatima työmäärä, jonka se vaatii ollakseen puhdas ja
hyvinhoidetun näköinen.
Säkäkorkeus urokset n. 75cm,
nartut n. 65cm. |