| Alkuperä
Muinaisten kumaaniheimojen
saapuessa idästä Pannonian tasangolle 900-luvulla, heillä
oli mukanaan suuria valkoisia koiria, joita he käyttivät
leiriensä ja laumojensa vartioina, sekä pienempiä
runsasturkkisia koiria, joiden tehtävän oli karjan
koossapitäminen ja liikkeelle ajaminen. Nämä koirat olivat
unkarilaisten paimenkoirarotujen esivanhempia.
Muinaiset paimenet arvostivat
suuresti koiriaan. Heidän toimeentulonsa riippui karjalaumojen
menestymisestä. Laumoja uhkasivat sekä villieläimet, että
kuljeksivat rosvojoukot. Paimenten koirien tuli olla pelottomia
puolustajia, epäluuloisia vieraita kohtaan ja ehdottoman
uskollisia omalle väelle. Ainoastaan käyttökelpoisimmat
yksilöt kannatti pitää elossa ja ruokkia näissä karuissa
oloissa.
Koska sudet hyökkäsivät
pääasiassa öisin, oli paras väri koiralle valkoinen tai vaalea
kermanväri. Näin paimenet pystyivät erottamaan kaikissa
tilanteissa suden koirasta. Kaikki lammasvahtikoirat eripuolilla
maailmaa ovat valkoisia tai kermanvärisiä. Kuvaszia muistuttavia
koiria ovat mm. Mongolian lammaskoira, tataarien lammaskoira,
kaukaasian vuoristokoira ja jopa albaanian lammaskoira.
Pyreneittenkoira ja maremma
muistuttavat niin paljon kuvaszia, että rotuja tuntematon voi
helposti erehtyä. Slovakian cuvac ja polsk owzarek podhalanski
ovat samaa alkuperää kuvaszin kanssa ja näille muunnoksille on
myönnetty FCI.n rotuoikeudet vasta 1960-luvulla.
1600-luvulta peräisin olevissa
kirjoituksissa kuvasz mainitaan omana erillisenä rotuna.
Ensimmäiset kuvaukset kuvasziszta rotuna ovat "A
természet históriaja".ssa - luonnonhistoriassa - vuodelta
1815, jonka kirjoitti eläintieteilijä Fernec Pethe (1762 -
1832). Luonnontieteilijä Fredrich Treitscheken (1776 -
1842) kirjassa vuodelta 1841 on piirros kuvaszista, jota hän
kutsuu nimellä "Unkarilainen schäferi, Canis familiaris
pannonicus (Var. A. Hirsutus), Unkarilainen lammaskoira".
Luultavasti unkarilaiset tunsivat kuvaszin jo ennen suurta
vaellusta. Jotkut historioitsijat uskovat, että kuvaszia
käyttivät unkarilaiset lammaspaimenet yhteensulautumisen
jälkeen (1200-luvulla), kuningas Matthásin aikaan (1458 -
1490),jolloin kuvaszit olivat yleisiä suurissa jahdeissa ja
aateliset lahjoitelivat toisilleen "aitoja"
kuvaszeja.
Turkkilaisten aikaan (1500 -
1600-luvulla) on rotuun mahdollisesti sekoittunut turkkilaisia
lammaskoira - Akbasch, mutta 1600-luvulta lähtien on rotu pysynyt
pääpiirteiltään muuttumattomana.
Lauman vartioinnista ja suojelusta
selvitäkseen kuvasz tarvitsi hyvän hajuaistin, vahvat hampaat,
taistelutahtoa, rohkeutta ja teräksenlujat lihakset. Paimenet
ruokkivat koiriaan pääasiassa lihalla. Lihanpala sidottiin
paaluun niin ylös että pentu juuri ja juuri ylettyi siihen.
Pieni kuvasz harjoitti siten hampaitaan ja kaulan, selän ja
jalkojen lihaksia repiessään paljoja lihasta.
Kuvaszin ulkomuoto ja
viehättävä, sulava ruumiinrakenne johtuu siitä ankarasta
työstä, jota siltä vaadittiin läpi vuosisatojen, sen oli
voitettava susi notkeudessa ja nopeudessa.
Kun maanviljely korvasi vanhan
paimentolaiselämän, viljelysmaat jaettiin ja paimenet, jotka
kasvattivat karjaansa avoimilla laitumilla, muuttivat metodinsa
kehittyneimmiksi, kuvasz menetti alkuperäisen tehtävänsä. Sen
oli sopeuduttava asumaan rakennusten lähellä ja myöhemmin
kylissä ja sitä käytettiin omaisuuden vartiointiin.
Kuvasz eli melko eritäytyneenä
paimenten kanssa ja elintapa piti sen erillään muista roduista,
sen tehtävät takasivat sille elinoikeuden. Risteytymisen riski
kasvoi sen muutettua laitumilta talojen läheisyyteen.
Kuvaszin rekisteröinti ja kasvatus
jalostustarkoituksessa alkoi v. 1905. Kyseisenä vuonna laadittiin
unkarilaisille paimenkoirille rotumääritelmät, joita prof.
Raitisits paransi ja tarkensi v. 1921.
Tieteelliseksi nimeksi kuvaszille
tuli Canis familiaris undulans hungaricus, Abonyi L. 1935.
Vuoden 1935 jälkeen unkarilaisten
kiinnostu kuvaszin kasvatukseen kasvoi voimakkaasti. Rotu tuli
tunnetuksi sekä kotimaassaan että sen ulkopuolella. Kuvaszeja
vietiin Hollantiin, Sveitsiin ja Yhdysvaloihin. Romaniassa,
Tsekkoslovakiassa ja Puolassa alettiin myös kasvattaa kuvaszin
paikallisia variantteja.
Ankarin takaisku kohtasi tätä
rotua toisen maailmansodan aikana, jolloin ne hävisivät lähes
sukupuuttoon. Vain jokuset näistä urheista, rohkeista koirista
selvisivät hengissä sodan myrskyissä. Kasvattajat ja muut
koirista kiinnostuneet etsivät muutamat elossa olleet kuvaszit ja
aloittivat kasvatuksen uudelleen. Tässä vaiheessa rotuun tuli
mukaan myös epätyypillistä aineistoa, jota myöhemmin on
pyritty karsimaan pois: Mastiffimaista pään muotoa, tyypiltään
liian raskaita koiria, karvapeitteen virheitä ym. tämän
antaumuksellisen työn asiosta kuvaszien määrä on noussut
entiselleen.
Suomeen ensimmäiset kuvaszit on
tuotu 1977, rotu on kuitenkin pysynyt harvinaisena. |